Ruokolanjärven suihkulähde

 

Ensio Riuttula ( Joululehti 1999 ):


Ruokolanjärven suihkulähde


Lions Club Uudenkaupungin ikä läheni pikkuhiljaa kymmentä vuotta ja klubissa oli jo jonkin aikaa mietitty, että millä tavoin tempaistaan 10 vuoden kunniaksi. Pitkällisten keskustelujen jälkeen klubihallitus ja jäsenet tulivat siihen tulokseen, että yritetään saada aikaiseksi suihkulähde Ruokolanjärveen. Voimakkaaina vastaehdotuksina olivat Ugln kolmen suurmiehen yhteispatsas tai vesipuropatsas esim. Wasaborg-kortteliin tai johonkin muuhun sopivaan puistomaiseen paikkaan.

Kauden 1971-72 presidentti Jukka Hakala teki ratkaisun ja valitsi allekirjoittaneen vetämään suihkulähdeprojektia niin, että valmis suihkulähde voidaan luovuttaa kaupungille klubin 10-vuotis juhlien alla - edellyttäen, että valmistuskustannukset jäävät alle 10.000 markan.

Rahoittaakseen suihkulähteen kustansi LC Uusikaupunki levyn nimeltään Uusikaupunki, kaupunk merem parttal. Levyn tuotto käytettiin vähentämättömänä suihkulähteen hankintaan. Nimikkokappaleen Ruokolanjärven rannalla esittää Marita Laine säestäjänä Tuukka Vasama. Kuuntele kappale, siirry tekstin alalaitaan ja soita Ruokola.mp3

 

Esisuunnittelu

 

Enää en tarkkaan muista keitä klubiveljiä projektissa tuolloin oli mukana, mutta sovittiin, että pidetään ryhmätyö johon saivat osallistua kaikki asiasta kiinnostuneet. Ryhmätyö pidetiin Vakka-Suomen ammattikoulun tiloissa ja se toteutettiin arvoanalyysiperiaatteella ja sen piti silloinen klubiveli Kauko Moisio. Nykyään veli Kauko vaikuttaa Jyväskylässä.

Ryhmätyön tuloksena kirkastui ratkaisu, jonka mukaan pumppu sijoitetaan järveen alle 100 m etäisyydelle vesilaitoksesta, josta voitiin vetää tarvittavat sähköt. Suihkun taiteellisen näkemyksen loi läänintaiteilija, silloinen klubiveli Raimo Aarras.

 

Suunnittelu

 

Tämän jälkeen suunniteltua ideaa alettiin työstämään konkreettiseksi asiaksi teknisille ratkaisuineen ja kustannuslaskelmineen.

Teknisen suunnittelutyön tein tehdyn esisuunnitelman pohjalta. Pumpuksi valitsin Sarlin'in upotettavan pystypumpun Cy6. Putkiston ja siihen liittyvän teräsrakenteen materiaaliksi valitsin ruostumattoman teräksen. Kokoonpanotyö tehtiin Kemiralla. Painekyllästetty tolppa hommattiin Laitilan sahalta. Ohjauskeskus tuli pumpun mukana ja se asennettiin vesilaitoksen valvontahuoneen seinään. Ainoa todellinen ongelma tuli suuttimista, joiden alkusuunnittelun teki Sarlin'in vesitekniikasta vastaava tutkija.

Pumpun teho oli 600 litraa minuutissa 6 kp:n paineella, mutta kun vettä suihkutetaan vapaaseen ilmaan niin tulos ei muodostu samaksi kuin jos sitä pumpattaisi putkeen. Tästä seurasi se, että ensin kokeiltiin käytännössä paloruiskun suutinta ja mitattiin sen suuttimen reikä sekä vesisuihkun korkeus suoraan ilmaan suihkutettuna. Suuttimen alkureiät olivat vinoon suihkutettavat 0.11 mm ja pystyyn suihkutettava 0.16 mm. 

 

Hienosäätö

 

Vuoden 1973 alkusuvesta alkoi mielenkiintoinen vaihe, kun itse pumppu oli saatu asennettua järveen ja sähköt kytkettyä. Kun suuttimet eivät vielä olleet paikallaan ja pumppu käynnistettiin niin syntyi komea "vesipuska", joka valkoisena hohti kevätyössä. Tätä "vesipuskaa" kaupunkilaiset eivät koskaan nähneet.

Aina välillä soutelin järvellä, kiersin suuttimet paikoilleen, palasin vesilaitokselle, käynnistin pumpun, kiipesin laitoksen katolle ja mittasin vesipatsaan korkeuden vertaamalla sitä Makeis ja Mehun tiiliseen 18 metrin piippuun. Sitten taas kävin Kemiran korjaamon sorvissa ajamassa suuttimiin uudet vähän isommat reiät ja taas järvelle, laitokselle, katolle, järvelle, Kemiralle, järvelle, laitokselle, katolle jne.

Tätä jatkui kuulakkaina kevätöinä useaan kertaan kunnes totesin, että vesisuihku nousee useita metrejä korkeammalle kuin Makeis ja Mehun piippu. Tällöin suuttimet olivat vino 0.13 mm, välivino 0.14 mm ja suora 0.24 mm ja pumppu otti lähes maksimivirran. Totesin eräänä yönä, että nyt suihkulähde on minun osaltani valmis.

 

Loppujärjestely

 

Luovutuksen suunnittelu, koska pumppua ei voitu käynnistää siitä kohtaa, jossa klubin silloinen presidentti päätti sen tehdä. (Shellin kohta Ruokolanjärven rannassa, lähin etäisyys pumpulle.) Ajattelin, että käynnistys pitää lavastaa ja että minun pitää olla siinä lähellä, jotta voin ohjata tilannetta.

Kemiran sähköosastolla tehtiin käynnistyspainikekotelo, jonka sisälle asennettin taskulampun paristot niin, että kun käynnistysnappulaa painoi, niin painikekotelon fasadissa syttyi valo. Painikekotelosta lähti sähköjohto järveen ja sen johdon päässä oli kivi, jotta se ikäänkuin hieman painaisi ja vaikuttaisi aidolta.

Painikekotelo istutettiin tolppaan, joka luovutushetkeä edeltäneenä aikana isketään maahan pystyyn. Kyseiselle kohdalle istutettiin koivu ja jokainen voi käydä katsomassa miten komea koivu se nyt on. Sovin kahden Kemiran sähköosastolla kesätöissä olleen insinöörlopiskelijan kanssa, että toinen menee noin 100 metrin päähän luovutuspaikasta järven rantaan ja toinen menee vesilaitokselle pumpun ohjauskeskuksen viereen radiopuhelimet mukanaan.

Sovittiin, että kun minä nyökkään, niin rannassa oleva sanoo radiopuhelimeen 'nyt', niin vesilaitoskaveri painaa nappia. Tämä kuvio myös harjoitettiin ja kaikki meni hienosti.

 

Luovutus

 

Klubi juhli 10-vuotista taivaltaan ja sen kunniaksi se päätti luovuttaa kaupungille valmiin Ruokolanjärven suihkulähteen 7.6.1973. Klubin presidenttinä oli tuolloin Tauno Koski. Klubi juhlisti tapahtumaa melko näyttävästi edeltä käsin, joten väkeä luovutuspaikalla oli melko tavalla. Suihkulähteen vastaanottajana toimi silloinen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Leo Vuorio.

Luovutuspuheiden ja -papereiden luovutuksen jälkeen Leo Vuorio kääntyi käynnis-tämään pumppua. Hänen kätensä etusormi sopivasti sojossa kohti käynnistys-painiketta hän lähestyi sitä ja kun sormen pää oli n. 20 cm painikkeen nappulasta, minä nyökkäsin. Mutta jostain syystä - jota en tiedä - hän hiukan empi ja pysäytti sormensa noin 10 cm päähän painikenapista ja pysähtyi siihen. Tällöin alkoi järvestä kohota vesisuihkut ylöspäin ja hänelle tuli ikäänkuin primitiivinen reaktio painaa salamannopeasti nappia niin, että kotelon valokin syttyi.

Upean näyn edessä kuului huokailuja ja taputuksia. Näin Ruokolanjärvi oli saanut suihkunsa. Pumppu toimi järvessä parisenkymmentä vuotta ja varsinkin pimeällä sen valot näkyivät hienosti vesisuihkujen lähdöissä. Suihkulähteellä on suuri merkitys myös järven veden happipitoisuuteen. Nykyään paikalla on uusi ja erilainen suihkukaivo.

Get Flash to see this player.